top of page

HANNA TUTKII

TERVETULOA

  • Hanna Ståhlberg
  • 21.2.
  • 1 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 11.3.

Hei!


Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Ajattelin, että voisin aloittaa esittäytymisellä ja vastaamalla muutamiin kysymyksiin.


Kuka olet?

Olen Hanna Ståhlberg, nuori tutkijanalku Jyväskylän yliopistosta. Aloitin tohtoriopinnot tammikuussa 2026. Tutkimussuuntani on varhaiskasvatustiede ja väitöskirjassani tarkastelen lasten vertaisssuhteita ja yhteenkuuluvuutta ensimmäiselle luokalle siirryttäessä.


Millainen on koulutustaustasi?

Opiskelin Jyväskylän yliopistossa yleistä kasvatustiedettä. Opinnoissa keskityin erityisesti perhetutkimukseen sekä aikuisen oppimiseen. Sivuaineena opiskelin muun muassa yhteiskuntatieteitä ja viestintää.


Miten kiinnostuit tohtoriopinnoista?

Tutkimuksen tekeminen on kiinnostanut minua yliopisto-opintojen alusta saakka. Opintojen aikana pääsin työskentelemään erilaisissa tutkimushankkeissa ja näkemään, mitä tutkijan työ on käytännössä. Se vei lopulta mennessään!


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Kiinnostuin yliopisto-opintojen aikana tutkimuksen vaikuttavuudesta ja halusin luoda alustan, jossa voin jakaa luotettavaa ja tutkittua tietoa. Blogi tuntui luontevimmalta ratkaisulta! Tarkoituksenani on kertoa väitöskirjan kirjoittamisesta, jakaa ajankohtaisia ja mielenkiintoisia lapsuus- ja perhetutkimuksen uutisia ja tutkimuksia sekä tehdä henkilöhaastatteluja.


Mitä teet vapaa-ajalla?

Pidän lukemisesta, liikunnasta ja leipomisesta.


 
 
 

Kommentit


bottom of page